Shakkileirin 2018 päiväkirja

Osallistujat: Anoziz Emilia, Anoziz Ikenna,  Asikainen Eeli, Holmerus Elisabet, Jaruta Alexander, Kattelus Venni, Koota Kati, Koota Ilkka, Lahtinen Aava, Lappi Aurora, Martinec Tamas, Pesonen Joosef, Smirnoff Fedor, Stockfelt Jesse, Tuominen Matias, Turtiainen Iiro

Järjestäjät: Tocklin Tomi,  Saara Viitanen, Kati Kuparinen, Kristiina  Leino, Vladimir Enkel, Rauno Rask, Haanila Erkki, Kaunisto Seija, Järvenpää Jari,  Riekkinen Keijo

Valmentajat: Kiik Kalle, Salo Tapio, Järvenpää Jari

Maanantai-aamuna aloitettiin leiri perinteiseen tapaan. Leiri pidettiin nyt tietojemme mukaan 28:tta kertaa.

Erkin johdolla hoidettiin järjestelyjä ja valmisteltiin ensimmäistä lounasta. Osallistujia saapui aamupäivän aikana tasaiseen tahtiin ja he pääsivät verryttelemään helppojen ja vaativien tehtävien avulla. Tehtävissä mietittiin niin sommitelmia, loppupelejä kuin suunnitelmankin muodostamista.

Kuva 1. Osallistujat maanantai-aamun tehtävien parissa.

Maanantain valmennus aloitettiin Kallen johdolla lounaan jälkeen. Kalle esitteli peliesimerkkejä edellisellä viikolla käydystä Naantalin avoimesta SM-turnauksesta, jossa Kalle nappasi ykkössijan.

Kuva 2, Kallen opetusta Naantalin turnauksen pelien avulla.

Iltapäivän päätteeksi keräännyttiin jalkapallokentällä, jotta saatiin myös liikuntaa aivojumpan lisäksi. Pelaamisen jälkeen vuorossa olivat sauna, uinti ja iltapala.

Tiistai-aamuna käytiin jälleen pelianalyysien pariin. Lounaan jälkeen oli vuorossa Kallen pitämä simultaani. Ilkka taisteli simultaanista tasapelin. Hyviä mahdollisuuksia oli myös Elisabetilla, mutta Kallen kokemus oli pelin loppuvaiheessa vielä liikaa.

Kuva 3. Kallen simultaani etenee.

Simultaanin jälkeen analysoitiin muutamia osallistujien pelejä. Illan edetessä pidemmälle oli taas liikunnan, saunan ja uinnin sekä vapaan pelaamisen aika.

Kuva 4. Jalkapallokenttä,

Keskiviikkona aloitettiin toden teolla opiskella simultaanipelien antia. Lounaan jälkeen osallistujat saivat kamppailla pikapeli- tai 15 minuutin turnauksessa. Pelien lomassa nautittiin välipalat, ja lopuksi oli vuorossa iltaohjelma erilaisina peleinään ja uiskenteluna.

Kuva 5. Pikapeliturnaus käynnissä.
Kuva 6. Vartin turnauksen ensimmäiset kierrokset menossa.
Kuva 7. Pikapeliturnauksen tulostaulukko.
Kuva 8. Vartin turnauksen kierroslaput.

Torstaina pureuduttiin vielä jäljellä olleisiin simultaanipeleihin ja osallistujien tuoreisiin turnauspeleihin. Lounaan jälkeen siivottiin huoneet ja pelattiin vapaamuotoisesti. Tarjolla oli myös neuvontaa tietokoneiden ja internet-sivustojen käytöstä harjoittelussa.

15-16:00 aikoihin leiriläisten kyydit saapuivat ja vuosittainen leiri oli jälleen onnistuneesti takana päin.